Toyota Auris Hybrid

Toyotan taloudellisen ajon simulaattorin testaamisen yhteydessä OK Autolla halusin myös testata hybridiauton, koska en sellaisella ole ennen ajanut. Liikkeessä tajusin, etten edes tarkasti tiennyt, mitä hybridi tarkoittaa. Onko hybridi esimerkiksi aina ladattava? Entä mitä tarkoittaa Toyotan täyshybridi? Piti siis vähän googlettaa aihetta, ja viisastuinkin heti. Muun muassa Motivan sivuilla oli selkeästi kerrottu hybrideistä, lataushybrideistä ja sähköautoista.

Hybridiautossa voimanlähteenä on polttomoottorin lisäksi sähkömoottori, minkä tietysti jo tiesinkin. Hybridiauton akkuja ladataan moottorijarrutuksissa sekä polttomoottorilla silloin, kun ajo on kevyttä (mutta nähtävästi kuitenkin liian raskasta pelkällä sähköllä ajamiseen). Hybridiautossa sähkömoottori voi käsittääkseni joko avustaa polttomoottoria tai sillä voi ajaa lyhyitä matkoja pelkällä sähköllä. Toyotan myyjän mukaan sähköä käytetään erityisesti liikkeelle lähdöissä, joissa polttomoottorin kulutus on suuri. Hybridiauto voi olla myös pistokehybridi, jolloin autossa on perushybridiä isommat akut ja sen voi ladata pistokkeesta. Pistokehybridin isommat akut myös mahdollistavat pidempien matkojen (tyyliin 20-80 km) ajamisen pelkällä sähkövoimalla. Kun akut tyhjenevät, voimanlähde vain vaihtuu polttomoottoriin ja matka jatkuu. Toyotan "täyshybridi"-sanalle en löytänyt luotettavaa selvitystä, mutta ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että autolla pystyy ajamaan lyhyitä matkoja pelkän sähkömoottorin voimalla.

Hybridikoeajolle lähdimme Toyota Auriksella, joka on samaa kokoluokkaa kuin seuraava automme. Etsimme koeajoautoa jonkin aikaa pihalta, minkä automyyjäkin taisi ikkunasta huomata, kun tuli sitä yhdessä etsimään. Kuljimme pitkin pihaa keskuslukituksen avausta napsutellen, mutta mikään auto ei vilkutellut meille valoja. Lopulta koeajoauto löytyi liikkeen takapihalta, jonne edellinen koeajaja oli palauttanut sen jostain syystä.

Kävimme ajamassa hybridi-Auriksella tavanomaisen koeajolenkkimme eli Vaajakoskentien töyssyt ja pieni motarikoukkaus Vaajakosken moottoritiellä. Luulin, että hybridi olisi käyttänyt voimanlähteenään pääasiallisesti sähköä, mutta suurin osa ajosta meni kuitenkin polttomoottorilla. Sain koeajon kulutuslukemiksikin hulppeat 6,5 litraa, mikä on aika paljon siihen nähden mitä hybridin pitäisi kuluttaa. Ehkä en vain osannut käyttää sitä tai ajoreittini oli liian vauhdikas? Auton ajomoodina käytin kyllä melkein koko matkan ecoa. Toyotan esitteen mukaan täyshybridillä voi ajaa kaupunkiajossa jopa puolet ajasta polttomoottori sammutettuna.

Auriksen mittaristo kertoi selkeästi, mitä voimanlähdettä käytettiin milläkin hetkellä.

Auriksen kojelautaa ja kulutus viimeisen 15 minuutin aikana.


Koeajon jälkeisen jutustelun perusteella jäi sellainen olo, että ei nyt osattu testata autoa ihan "oikein" tai "oikeilla tavoilla" ja myyjä lupasikin, että saisimme sen toki koko illaksi testiin kun vaan ottaisimme yhteyttä. Vähän mieli tekisi tutustua siihen paremmin vaikka Auris ei ollut eikä koeajon perusteellakaan päätynyt mahdollisten tulevien autojemme listalle.

En ihan tajunnut tätä kuvaa. Polttomoottori lataa akkua mutta samalla sähkömoottori käyttää sitä?


Miksi ei sitten Aurista? Auris oli hyvin hajuton ja mauton, eikä se herättänyt mitään omistamisen haluja. Ulkonäkökään ei oikein miellytä. Lisäksi meidän perheemme vuosiajoilla on loppujen lopuksi melko sama, miten paljon auto kuluttaa. Toyotan säästölaskurin mukaan säästäisimme Auris Hybridillä vuodessa rahaa 272 e ja hiilidioksidipäästöjä 370 kg verrattuna Poloomme. Mielenkiinnosta laskin säästöt myös yhdellä mahdollisista tulevista autoistamme: Volkswagen Golf 1.4 ACT:lla säästö olisi enää 216 e ja 290 kg. Hyvin on siis Volkkarillakin onnistuttu vähentämään päästöjä, kun Golfissa on kuitenkin isompi moottori kuin meidän Polossa.


Jotta merkintä ei menisi pelkäksi analysoinniksi säätöistä ja päästöistä, listataanpa tähän loppuun vielä yleisiä tuntemuksia Auriksesta. Meidän ennakkokäsityksemme Toyotasta yleensäkin on muovisuus. Auris oli kuitenkin positiivinen yllätys, sillä se ei ollut alkuunkaan niin muovisen tuntuinen sisältä kuin odotimme. Lisäksi sen kojelauta oli huomattavasti hillitympi kuin edellisessä versiossa, jossa kojelauta muistutti tyyliltään ja laadultaan halpaa stereosarjaa. On siis tapahtunut huomattavaa parannusta! Auriksen muotoilu ei silti oikein sytyttänyt ja erityisesti perä on mielestäni yksinkertaisesti ruma.


Hidastetöyssyistä ajaessa Auris oli varmaan mukavin koskaan testaamani auto. Vaajakoskentien terävät töyssyt eivät vaatineet hiljentämään ollenkaan, kun auto meni niistä 40 km/h nopeudella niin pehmoisesti yli. Siihen vaikuttaa varmaan Auriksen ei-urheilullinen alusta ja pitkä akseliväli. Ulos näki hyvin ja peilit olivat isot ja hyvät. Jarrupoljin oli tosi tunnoton. Moottorijarrutuksen latausominaisuutta käyttäessa auto hidastui todella nopeasti verrattuna tavalliseen moottorijarrutukseen, minkä seurauksena kaasua ei voinut päästää ylös yhtään niin ajoissa kuin mihin on tottunut.

Koska Auris oli hybridi, odotin että se olisi sähkömoottorilla ajaessa myös hyvin hiljainen. Priuksethan rullailevat kadulla ohi ihan äänettä. En kuitenkaan ollut tajunnut, että ohi ajavan auton hiljaisuus ei tarkoita suoraan sitä, että se olisi myös sisältä hiljainen. Toyota Auris olikin sisältä yllättävä meluisa auto, sillä sisälle kuului hirveän selkeästi muun liikenteen melu.

Auriksen kokeilu oli ihan jees ja vähän jäi kiinnostamaan uusintakoeajo. Luulen kuitenkin, ettei sitä tule kokeiltua uudelleen hetkeen, koska auto ei valitettavasti kiinnosta ostomielessä. Varmasti ajaa asiansa ja näin, mutta ei vain ole meidän makuumme.

Tunnisteet: , , ,