Kävin koeajamassa Juken ensimmäistä kertaa reilu pari vuotta sitten jolloin se oli vasta tullut markkinoille. Tykkään autoista, joissa on jokin juju ja Juken ulkoasu on todellakin piristävän erilainen. No, se on kyllä mielipiteitä jakavan erilainen ja aika paljon Juke Nismokin sai työkavereilta kommenttia ulkonäöstään. En muista kaikkia, mutta ainakin sitä sanottiin sammakon ja samuraikypärän näköiseksi! Minusta se on hauskan näköinen, vaikka alunperin en ihan kympillä sille lämmennytkään.
Juke Nismon sporttisuus ilmeni tosiaan monella tavalla. Siinä oli päheät 18" vanteet, ledeillä toteutetut huomiovalot, madalletut puskurit ja levennetyt lokasuojat sekä uudelleen muotoiltu takaspoileri ja etusäleikkö. Erityisesti pidin korin punaisista yksityiskohdista, joita olivat auton helmaa kiertävä punainen raita sekä punakuoriset peilikotelot. Myös auton sisällä oli leikitty punaisella värillä penkkien tikkauksissa ja nopeusmittarin taustassa.
Pääsin muuten sattumalta vertailemaan näitä kahta mallia lähietäisyydeltä, sillä yhtenä päivänä löysin kuntosalin parkkipaikalta Autopalen tarroissa olevan Juken - tietenkin minun oli pysäköitävä vähän hienompi Juke sen viereen ja otettava pari kuvaa! Oli se perusmalli paljon tylsempi, etenkin kun se oli tylsääkin tylsemmän värinen eli viininpunainen. Lisäksi sen etusäleikkö oli oikeastaan aika ruma. Nismossa se oli paljon paremman näköinen.
Perus-Juke ja Juke Nismo. Kännykkäkameran kuvasta ei valitettavasti erota kunnolla etumaskien muotoeroja.
Ajettavuudeltaan Juke Nismo oli oikein miellyttävä, joskin sporttinen alusta oli melko kova. Hidastetöyssyihinkin piti hidastaa oikein kunnolla. Jukessa oli CVT-automaattivaihteisto, joka toimi muuten ihan hyvin, mutta sen tuntuma oli välillä turhan kuminauhamainen, kun on tottunut Volkkarin DSG-kaksoiskytkinautomaattiin. Mutta kyllähän tälläkin hyvin ajeli, ei siinä mitään.
Ajokilometrejä Jukella tuli arviolta 600. En tajunnut nollata trippiä saadessani auton, vaan pelkästään keskikulutusmittarin. Vasta myöhemmin tajusin, että kaikki ajotietokoneen mittarit piti nollata erikseen tai en ainakaan keksinyt, miten kaikki olisi saanut nollattua samalla kertaa.
Juken keskikulutus oli melko huima: Mäntsälästä Jyväskylään 12,3 l/100 km. Luulen että moottoritien 120 km/h rajoituksella oli oma osansa asiaan, sillä myöhemmin 80-100 km/h rajoituksilla ajaessa keskikulutus jäi muistaakseni johonkin kahdeksaan litraan. Juke Nismon suunnittelun periaatteena on ollut, että se ei saa kuluttaa enempää kuin normi-Juke samankokoisella 1,6 litran koneella, mutta kun perusmallinkin kulutukset ovat viime vuosituhannelta, niin minkäs teet.
Juken polttoaineenkulutuksesta olisi varmasti voinut säästää hieman käyttämällä enemmän automaattivaihteiston/ajotietokoneen Eco-tilaa, mutta se vähän turhan lussu vaihtoehto. Mieheni oli sitä mieltä, että tuollaisessa urheilullisessa autossa ei sellaista vaihtoehtoa edes saisi olla! :P Ecolla auto muuttui todella laiskaksi ja esimerkiksi liikennevaloista 50 km/h:iin kiihdyttäessä auto ei vain yksinkertaisesti jaksanut kulkea. Normal-tilassa auto sitten jo kulkikin tosi kivasti ja jos halusi vielä räväkämpää kyytiä, niin sitä tarjosi Sport-tila. Aina kun halusin kiihdyttää auton ripeästi, nappasin Sportin päälle ja sitten taas takaisin Normaaliin.
Täytyy muuten tunnustaa, että Juken kanssa provosoiduin vähän tavallista herkemmin. Kun rantaväylän risteyksessä vieressäni ollut teiniauto heijaili autoaan edestakaisin liikennevalojen vaihtumista odotellessa, niin valojen vaihtuessa en voinut muuta kuin painaa tallan pohjaan ja jättää tulevaisuuden toivon katselemaan perävalojani. Miten ihminen saakaan tyydytystä tällaisista pienistä asioista! :D Muutenkin urheilullisella autolla tuli kiihdyteltyä liikkeelle aika innokkaasti. Juken luovutuksen jälkeen tämä kiihdyttely tarttui Pololla ajoonkin, mutta onneksi olen nyt taas rauhoittunut.
Juke Nismon sisätilat olivat varsin mukavat. Pehmeällä alcantaralla päällystetyt urheilulliset istuimet olivat aivan mahtavat. Ne olivat aavistuksen meidän Polon rakastettuja urheilullisia etuistuimia pehmeämmät ja antoivat vielä hieman enemmän sivuttaistukea ja ristiseläntuki oli minulle juuri täydellisellä korkeudella. Rattikin oli päällystetty alcantaralla ja se oli ihanan pehmeä käsiä vasten.
Kuten totesin jo ensimmäisellä koeajolla pari vuotta sitten, Jukesta näkee todella hyvin ulos korkean istuma-asennon vuoksi ja isoista sivupeileistä näkee hyvin mitä ympärillä tapahtuu. Mutta kuten aiemmin totesin, isoista sivupeileistä on myös haittaa. Eräs aamu liikenneympyrää lähestyessäni meinasin ottaa yhteen pyöräilijän kanssa, koska hän jäi totaalisesti vasemman sivupeilin katveeseen. Satuimme molemmat liikkumaan sellaista vauhtia että pyöräilijä ei tullut esiin peilin takaa. Jostain välistä huomasin lopulta pyöräilijän ja ehdin jarruttaa ennen suojatietä, mutta selkeä havainnointivirhe siinä kuitenkin tuli, kun jouduin pysähtymään hieman töksähtäen.
Jukessa oli avaimeton käynnistys, joka oli ajatuksen tasolla ihan turha ominaisuus, koska ei ole iso vaiva kääntää avainta. Kahden viikon käytön jälkeen aloin kuitenkin kaivata sitä Poloonkin. Avaimettomuus oli hirveän kätevää siksi, että avaimen pystyi pitämään taskussa tai auton sisätiloissa olevassa laukussa. Ovenkahvoissa oli napit joita painamalla auton lukitus aukesi ja auto käynnistyi kojelaudassa olevaa nappia painamalla, kunhan avaimet olivat auton sisällä. Kätevää!Osallistuessani kilpailuun ajattelin, että jos voitan niin saan auton käyttööni jo talvella ja niinpä lupasin kisavastauksessani viedä Juken tutustumaan talvisiin keskisuomalaisiin maisemiin. Talvi tosiaan oli ja meni ennen kuin sain auton käyttööni, joten suuntasin sillä sitten kesäisille keskisuomalaisille hiekkateille. Pääasiallisesti ajoin Jukella pelkällä etuvedolla, mutta hiekkateille oli hauska laittaa neliveto päälle. Kivointa sitä olisi tietysti ollut kokeilla lumisissa olosuhteissa, mutta kaikkea ei voi voittaa. Hiekkateiltäkin jäi kuitenkin sellainen takapuolituntuma, että hyvin neliveto kyllä autoa kuljetti kun vähän enemmän kaasua polkaisi. Nelivedosta oli autossa itse asiassa kaksi tilaa valittavana; perinteinen joka vetää tasaisesti kaikilla pyörillä ja toinen, joka tarkkailee menoa ja annostelee vetoa pyörille tarpeen mukaan.
Tätä liki kilometrin mittaista ala-ylämäkeä on viiletetty partiossa polkupyörällä liki 50 km/h nopeudella; nyt siinä puolestaan testattiin Juken nelivetoa.
Tavaroiden kuljettamiseen Jukessa ei ole mitenkään järin suuri takakontti. Viikon ruokaostokset sinne mahtuivat kuten Poloon, mutta takaluukussa kiinni oleva hattuhylly oli hankalampi. Jos Polossa on paljon tavaraa, hattuhylly jää vinoon tavaroiden päälle, mutta Jukessa tavaraa ei yksinkertaisesti saa olla enempää, koska hattuhyllyn etureuna osuu muuten tavaroihin kun takaluukun sulkee ja sitten se saattaa irrota ja hajota. Tästä oli takaluukussa oikein varoitustarra ja aiemmin koeajamassamme Jukessa hattuhylly jo repsottikin. Ei hyvä.
Takakontti ei ole järin iso, mutta kyllä sinne viikon ruokaostokset mahtuivat.
Muut Juken huonot puolet mitä tähän hätään vielä muistan liittyivät sadekeliin. Tuulilasin pyyhkijät jättivät pyyhkimättä kuljettajan puoleisen A-pilarin vierestä turhan leveän kaistaleen. Kaatosateella auto kuulosti siltä, kuin olisi ollut peltikattoisessa jätekatoksessa, sillä niin kovasti ja metallisesti sade kuului sisään. Katossa ei siis ollut eristystä nimeksikään ja sen myös huomasi koputellessa auton kattoa sisäpuolelta: siinä tuntui olevan vain ohut pahvi joka ei ollut kiinni katossa.
Peltisenkuuloinen katto ei välttämättä (toivottavasti!) ole lopullisen auton ominaisuus, sillä käytössäni ollut Juke Nismo oli esituotantosarjan auto, jossa kaikki asiat eivät olleet vielä lopullisia. Esimerkiksi navigointilaitteisto oli vanhaa mallia ja esittelipä Nissan-mies minulle jotain muitakin juttuja oli jotka eivät olleet lopullisia, mutta en muista enää mitkä.
Aika Juken kanssa kului hirveän nopeasti, mutta kyllä sillä tuli ajeltuakin. Kahden viikon ja 600 km aikana ajoin sen ensin Mäntsälästä Jyväskylään, sitten sillä ajeltiin geokätköjen perässä Laukaan suunnalla pariinkin otteeseen, vierailtiin kaverin häissä ja käytiinhän se esittelemässä hääreissun yhteydessä molempien vanhemmillekin. Lisäksi ajoin sillä aika monena päivänä töihin, koska katumme varressa on vain kolmen tunnin kiekkopaikkoja, joille en voinut jättää sitä päiväksi. Toisaalta pitihän autosta ottaa kaikki ilo irti, joten ei varsinaisesti harmittanut ajaa sillä töihin.
Juke kuljetti blogaajan kaverin häihinkin.
Viimeisenä päivänä toinen Nissanin edustaja kävi hakemassa Juken minulta töistä oman työmatkansa yhteydessä, joten auton palautus kävi erittäin kivuttomasti. Se oli kyllä hauska auto ja vähän sitä jäi ikävä. Oikeasti katsoimme aikoinaan Jukea hieman sillä silmällä ja voin nytkin kahden viikon käyttökokemuksen perusteella sanoa, että se olisi ulkonäöltään kivan erilainen vaihtoehto meidän kahden aikuisen autoksi, jos se vain kuluttaisi vähemmän bensaa ja siihen saisi DSG-automaatin.