Polo 6R 1.2 TSI DSG Highline ❤

Polo Junior oli rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta onko se sitä vielä puolen vuoden jälkeenkin?

Kyllä. Alkuaikojen suurin hullaantuneisuus on jo päässyt laantumaan, mutta samalla tunneside välillämme on kasvanut syvemmäksi rakkaudeksi. Kuuden kuukauden ja reilun 5000 kilometrin kunniaksi ajattelin esitellä suhteemme kulmakivet eli mikä Polosta tekee niin rakastettavan.


Istuimet ❤❤❤❤❤

Polon penkit ovat pelkkää rakkautta, enkä voi vastustaa niiden syleilyä. Highline-varustetasoon vakiona kuuluvat urheilulliset etuistuimet antavat ryhdikkään ajoasennon, eikä takapuoli puudu pidemmälläkään reissulla. Penkkien nahkajäljitelmä/alcantara-verhoilu tuntuu mukavan pehmeältä ja lisäksi näyttää hyvältä. Emme olisi itse valinneet Poloon tuota verhoilua, mutta nyt kun se on, niin kyllä täytyy sanoa että se on ehdottomasti hintansa väärti.


Automaattivaihteisto ❤❤❤❤❤

Penkkien ohella automaattivaihteet kisaavat Polon suosikkiominaisuuksien ykköstilasta. Kuka edes haluaa ostaa manuaalivaihteisen auton, kun automaattikin olisi vaihtoehtona? Heti ensimmäisellä käyttöviikolla automaatti näytti kyntensä, kun jumitin puoli tuntia Helsingin keskustassa neljän ruuhkassa, mikä oli pelkkää pysähtelyä pysähtelyn perään. Ajaminen on niin vaivatonta, kun auto huolehtii vaihteiden vaihtamisesta. Ei tarvitse itse säätää kuin nopeutta ja kääntää rattia.

Moottori ❤❤❤❤❤

Rakastan sitä tunnetta, kun painan kaasun pohjaan ja Polo ampaisee liikkeelle. 1,2-litrainen bensamoottori on ehkä pieni, mutta turboahdettuna se kuljettaa kevyttä autoa mukavasti. Kaasua ei tarvitse edes painaa kokonaan pohjaan että saa rivakan kiihdytyksen. Automaattivaihteiston kanssa täydellinen pari. Tällä ei tarvitse pelätä jalkoihin jäämistä.

Ulkonäkö ❤❤❤❤❤

Siihen on yksi hyvä syy, miksi emme ostaneet Polon sijasta konsernisisarta Skoda Fabiaa: se ei ole Polo! Pienemmällä rahalla olisi saanut varmasti toimivan pelin ja vieläpä vihreänä, mutta Skodan muotokieli... Hyh. Se ei puhuttele pätkääkään. Polo sen sijaan näyttää yksinkertaisesti hyvältä! Edelliseen korimalliin nähden uusi Polo on kasvanut aikuiseksi. Se ei ole enää nappisilmäinen kauppakassi, vaan räyhäkän näköinen pikkuauto, jolla on asennetta. Tykkään. ❤ Eiei, en tunnusta unohtuvani välillä töissä tuijottamaan pihaan pysäköimääni Poloa...


Upeaan ulkokuoreen kätketyt penkit, automaattivaihteet ja terhakka moottori ovat Polon parhaimmat ominaisuudet. Kaikki muu on ekstraa siihen päälle:

Ilmastointi ❤❤❤❤

Nykyautojen vakiovaruste, ilmastointi. Omalla Polollamme emme ole ihan tositoimissa päässeet ilmastoinnista nauttimaan, mutta kesällä koeajaessa se oli kyllä niiiin ihana! Meillä ilmastointi on automaattinen eli auto tunnustelee itse, miten paljon tarvitsee puhallella. Kätevää, tosin yleensä tykkään pitää puhalluksen vähän auton ajattelemaa pienemmällä.


Pysäköintitutka ❤❤❤❤

Polon pysäköintitutka on mainio apuväline peruuttaessa ja etenkin taskuparkeissa. Kykyni hahmottaa auton ulottuvuuksia on varsin heikko, joten jätän yleensä peruuttaessa turhaan tilaa auton taakse, kun voisi ajaa lähemmäskin. Tutkan avulla voin peruuttaa luottavaisesti kunnes se huutaa riittävän vihaisesti pysähtymään. Oikeasti en kyllä luota tutkaan täysin, sillä välillä se huutaa turhista ja välillä turhan vähän. Parempi olla luottamatta 100%, niin säilyy puskuri ehjänä niinäkin kertoina, kun tutka on jäässä.

Media-In ❤❤❤❤

Turkasen kallis jälkiasennettu Media-In-pistoke on ollut kyllä hintansa väärti. IPodin kytkeminen siihen siirtää kaikki iPodin kontrollit autoradioon ja siten voi esimerkiksi kuunnella sekaisin kaikki kappaleet tietyltä artistilta. Musiikin kuuntelu Media-Iniin kytketyltä muistitikulta ei ole aivan yhtä kätevää, mutta toimintanopeudessa se mielestäni hakkaa mp3-tiedostoilla täytetyn cd:n.


Monitoimiratti ❤❤❤

Polo on varustettu monitoimiratilla, jonka nappeja painamalla voin helposti muuttaa soitettavan musiikin äänenvoimakkuutta, vaihtaa kappaletta tai tarvittaessa pausettaa musiikin kokonaan. Ominaisuus, joka lisää selkeästi ajamisen turvallisuutta, kun ei tarvitse siirtää katsetta tiestä radioon oikeiden nappien havaitsemiseksi. Ratin napit ovat helposti vasemman peukalon ulottuvilla eikä niitä tarvitse katsoa tietääkseen, mitä tapahtuu.


Vakionopeudensäädin ❤❤❤

Vakkari on kiva, vaikka en rakastakaan sitä läheskään yhtä paljon kuin mieheni. En silti voi kieltää etteikö vakionopeussäädin olisi näppärä valoisaan aikaan pidemmillä matkoilla, kun ei väsy kaasujalka. Käytän vakkaria myös paikoitellen taajamassa ajaessani. Esimerkiksi Vaajakosken silloilla, missä nopeusrajoitus on 50 km/h ja tie leveä, meinaan usein huomaamattani ajaa pientä ylinopeutta normaalia kaasujalkaa käyttäessä. Ei muuta kuin vakkari päälle ja jono perässä on taattu.

Takakontin välipohja ❤❤❤

Ajattelin alunperin, että takakontin välipohjaratkaisu olisi ihan turha, mutta eipäs ollutkaan! Välipohjan alle voi näppärästi piilottaa kaikkea harvemmin tarvittavaa tavaraa, kuten lumilapiota ja ensiapulaukkua. Seilasipa siellä loppuvuodesta viikon ajan yksi joululahjakin, kun en voinut viedä sitä salaa kotiin. Miehellä ei ollut aavistustakaan joulutontun ovelasta kätköstä, kun nosti kauppareissulla ostokset välipohjan päälle. Välipohjasta on myös se etu, että jos autosta kaataa penkit, niin sen kanssa takaosasta tulee yksi iso tasainen tila verrattuna siihen, että välipohja olisi ala-asennossa.


Lokerot ❤❤

Polon säilytysratkaisut ovat kehittyneet aika paljon verrattuna edelliseen Poloon, josta jäin kaipaamaan vain kojelaudan päällä olevaa kuoppaa. Penkkien alla on vetolaatikot, keskikonsolin alla on kolot kahdelle juomaputelille ja cd-kotelolle ja keskikyynärnojankin sisään voi kätkeä aarteita. Kerrassaan nerokas ratkaisu on hanskalokeron sisällä oleva erillinen lokero auton käyttöohjekirjalle. Siellä se pysyy hyvässä tallessa siistinä. Lisäksi hanskalokero on jäähdytetty, joten helteelläkin voi kuljettaa mukana evästä jonka pitää säilyä viileänä. Toimivuus tuli testattua auton ekalla käyttöviikolla kun laitoin hanskalokeroon pari lihapiirakkaa. Viileänä pysyivät, mutta määränpäässä hanskalokerosta tulvahti uuden auton tuoksun sijaan lihapiirakan tuoksu! Onneksi haju haihtui ja Polo tuoksuu edelleenkin uudelle autolle.


Keskikyynärnoja

Minusta keskikyynärnoja on täysin turha kapistus, mutta koska mieheni rakastaa sitä, päätin sen tähän kuitenkin listata. Olen sen verran pieni, että kyynärpääni ei luonnollisessa ajoasennossa yletä sille erityisen hyvin. Mieheni sen sijaan käyttäisi kyynärnojaa mielellään silloinkin kuin istuu vain kyydissä, mutta ei hirveän usein viitsi, koska minua häiritsee se kuinka kyynärnoja peittää käsijarrukahvan. Sitä kun tarvitaan jopa lähtiessä ja pysäköidessä...


Tässähän näitä rakastettavia ominaisuuksia jo olikin. On se vaan ihana! ❤❤❤❤❤

Tunnisteet: , ,